Rotvallin reunalla

Kaikesta valittamisesta, tylsyydestä ja kurjuudesta huolimatta, on mulla ollu täällä hienojakin hetkiä. Harmaassa arjessa mun iki-ihanat suomalaiset kohtalontoverit on tuonu hauskoja ikimuistettavia tilanteita reissun päällä. On saanu aina pistää hetkeks aivot narikkaan ja unohtaa verbintaivutukset.
Reilu kuukausi sitten, vähän Hannan kotiinlähön jälkeen etin korvaavaa surkuttelu ja nenänkaivuu seuraa. Soitin si skypessä Bergströmin Tildalle, kyselläkseni miten sillä menee, kun ei oltu Meksiko cityn jälkeen oltu oltu yhteydessä. Oon niin ilonen että sen tein, koska likasta löyty kyllä niin sielun sisko ku voi olla! Nii samanlaiset kokemukset täällä, että päätettiin lähtee heti sienee.
Viikon höpöttelyn jälkeen löydettiin aukko Rotary-rintamasta, ja Tilda pääs livahtaan Celayaan. Vihdoin pääs taas kunnolla huiteleen ilman että tarvi kuunnella kokoajan hoomoilasena, kun ympärillä puhutaan vaan saksaa ja ranskaa. Meillä kävi säkä, että samasena viikoloppuna osavaltion pääkaupungissa järkättiin isot hippifestarit-Carbantino. Tehtiin plääni: Lähettiin launtai päivänä bussiasemalle velin, ja sen kahen kaverin kaa. otettiin seuraava bussi Irrapuatoon, läheiseen kaupunkiin, josta sitten jatkettiin täyteen ahdetulla rötisköllä kohti Guanajuatoa. Kovasta hoilaamisesta päätellen moni oli matkalla samaan määränpäähä.

Perillä näki heti mikä oli meininki. Porukka tanssi kaduilla, ja laulo kovaan ääneen jotain meksikon kansanlauluja. Muutamat istu rotvallin reunalla kattelemassa ohikulkevia turisteja ja nauramas niille autoilijoille, jokka oli erehtyny ajaan downtownin kautta.
Poikettiin isolla hippimarketilla, missä musiikki soi täpöillä, ihmiset tungeksi, ja pelkästä sisäilman hengittämisestä tuli onnellinen olo. Mukaan ois tarttunu vaikka mitä hienoo käsin tehtyä tavaraa, jos budjetti ei ois ollu nii minimaalinen. Tyydyttiin sitten ostaan halvat, mutta (ainakin mun mielestä) hienot kimaltelevat, sulkia täynnä olevat maskit. Loppuillasta päädyttiin ne päässä isolle klubille. Paikka oli aivan täpötäynnä jengiä, eikä pöydästä ollu tietookaa. Tanssittiin sitten koko yö, jaa aamulla tallustettiin väsyneinä(grillikioskin kautta) takasin bussiasemalle.

Seraava suomalaisten kohtaaminen tapahtu muutaman viikon päästä. Piiriläisteni kanssa 12 tunnin bussiajelu päättyi sen arvosesti Tyynenmeren rannalle Puerto Vallartaan. Se oli paratiisi mulle, ja kauan kaivattu loma. Vaikka vietettiinki siellä vaan viikonloppu, mitään ei jääny puuttumaan. Mm. ratsastettiin hevosilla viidakonläpi vesiputouksille, lilluttiin meressä, ja syötiin ittemme pyöreiks. Seura oli mahtavaa, ja naama on vieläkin pisamia täynnä.

Viikko sitten palasin vastavierailulta hullusta Guadalajarasta, jossa ihmisiä on enemmän ku suomessa. Vaikee oli palata tänne pikkukaupunkiin, ja arkeen ilman tekemistä. Munkki kumminkin kävi siinäsuhteessa, että uuden perheen siskon poikkis asustaa samasessa cityssä Tildan kaa, joten teen hyvällä säkällä paluun jo tulevana viikoloppuna! Mikäs sen parempi tapa alottaa joululoma!

Ilma tosin ei tuo joulu fiilistä, koska viimeviikkoina ollaan pääästy viel reilusti yli +20. Eilen illalla oli pieni myrskyn poikanen. Host isä sano, että napapiiriltä tulee viileetä ilmaa jouluks. Hihkasin ilosena, että tuulia suomesta! Tää vastas että ei ne suomesta tuu, vaan alaskasta. Ja päänsisänen kärttynen ääni mutisi, 'minähän aattelen että ne tulee kotoo!'

Azufres

Viikko sitten laskeuduin Michoacanin komeista maisemista tänne vähän lämpimimmille vyöhykkeille. Viikot menee niin nopeesti, ettenhuomannu ennenku nyt, etten oo päivittäny tänne tapahtumia nyt kun raportoitavaa vihdoin on.

Perjantaina 8.10. hilpastiin kotoo veljen kaa meijän chairwomanin taloon, koska tarkotus oli lähtee ajaan campille puol kaheksan aamulla. Ihme kyllä oltiin siellä jo hyvissäajoin kymmenen minuuttia etuajassa. Väsyneinä istuttiin siinä ruokailuhuoneessa laukkujemme kaa ja tuijotettiin jotain seinällä roikkuvia ristipistotöitä. En tienny mitä tekstit meinas, mutta luulen että jotain tosi katolista ja pelottavaa. Vilkuiltii vhänväliä rumaa, isolla Rotary-logolla koristeltuu palkintokelloo seuraavat nelkytä minuuttia. Ei nää meksikolaiset kato tietenkää ollu valmiita sovittuun aikaan. Puoltuntii oli yllättävän ripeetä niiltä saada kamat kasaan, ja vihoin päästiin tienpäälle.
Moottorin hurina unetti mukavasti, ja nukuin sikeesti seuraavan tunnin. Heräsin siihen että pysähdyttiin johonkin pieneen kylään. Ja pienellä tarkotan tosi pientä! Näin niin stereotypisen näyn: Mies ratsasti aasilla stetsoni päässä ja kaks isoo koria selässä.

Syötiin tienvarressa quesadillat, ja join elämäni parhaan kaakaon.

Yhentoista aikaan oltiin perillä Laguna largossa. Ketään muita ei ollu vielä saapunu, niin oli paljon aikaa kattella ympärille. Paikka oli niin korkeella, et se oli kun pikku-Suomi. Ison järven rannalla, kuusimetsää ympärillä, ihana vilponen ilma auringonpaisteella höystettynä. Muttaku päästii huoneisiin niin hymy hyyty. Lämmitystä ei ollu, ja kivilattiat oikee hohkas jäätävyyttä. Meikä oli tietenki unohtanu kaikki sukat kotii. Onneks oli sentään yhet sukkikset jalassa, ja ne tuli tarpeeseen. Ku aurinko laski, tuli jäätävää! Nukkuessa käytin kahta paria housuja ja pidin takkia päällä. Aamulla vaan paheni, kun nenä vuos hulluna, eikä suihkusta tullu ku kylmää vettä. En uskonu saavani syysflunssaa Meksikossa.

Lauantai hengailtii lähinnä järvellä ja altaalla. Syötiin hyvin, maistelin mm. jotain perinteisiä Meksikolaisisa karkkeja, jota kaupiteltiin kovasti turiteille.

Olin heti paremmalla tuulella kun sai puhua pitkästäaikaa kunnolla suomee toisten likkojen kaa. Oltiin kuultu, että lähettyvillä ois kuumialähteitä, muttei tänävuonna tehtäs reissua sinne tiukan aikataulun takia. Mentiin huvikseen kysyyn Jannan kaa, (toinen suomalainen tyttö) että oisko mahollista lähtee sinne ominpäin. Yks chairman sitten innostu, ja lähettiin ettiin niitä sitten kolmen rotaryn voimalla. Oltiin siis ainoot vaihtarit jotka sinne pääsi.Oli kyllä aika makee näköstä kun altaat kupli ja höyrys. Ainoo miinus oli pieni kananmunankatku. Käytiin kurkkaan luonnonsaunaa, ja ois kutkuttanu jäädä sinne viettää kunnon lusmuaikaa. Eipä kumminkaa ollu aikaa, ja jouduttii lähtee samantein takasi.

Illalla vedettiin kunnon show laulamalla mikä kesä, ja leikittämällä letkajenkalla muita vaihtareita. Tää kaikki siis sen takia, että piti esittää omasta maastaan joku talentti. No suomalaisesta talentista tuli heti ekana mieleen juominen, mutta sehän ei oo sallittua. Päätettiin esitellä asioita missä suomalaisilla ei löydy taitoo, eli laulu ja tanssi. Oli se ainakin viihdyttävää. Ja en tiedä johtuko se ilmastosta ja ympäristöstä, mutta tuntu että oltiin kyllä elementissämme.

Not so sweet dreams

Väsymys jatkuu vieläki. Joka viikonloppu on bileitä joo ja hengausta kavereiden kaa jonku verran, mutta viikolla päivät menee lähinnä siihen, että koulusta tultua meen samantein koisiin. Nukun niin syvää unta, että kun herään tuntuu kun olisin just sulkenu silmät mutta aikaa on kulunu neljä tuntia.
Kun Hanna oli meillä pariviikkoo sitten itsenäisyyspäivä 'riennoissa', kysyin siltä että voidaanko nukkua päikkärit. Vihdoin saatiin homma toimiin ja pystyttiin viettää aikaa yhes, mut olin niin väsyny että tuhlasin siitäkin ajasta toista tuntia nukkumiseen!?
Suurinosa vaihtareista asuu niin kaukana, tai on Rotareiden toimesta kotiarestissa, ettei pääse lähteen mihinkään. Krediitti kännykässä ei ikinä riitä ku vähään. muutaman tekstarin jälkeen pitäis taas mennä lataan lisää rahaa. Pitää pyytää äitee aina lataan koska en ilmeisesti voi tehä sitä ite. Kamuihin on vaikee ottaa yhteyttä ja sopii mitään. Jos sen tekee suullisesti koulussa, ei ikinä tiedä merkkaako se mitään. soittoo on turha odottaa. Arkipäivät on sitten tätä samaa parsaa. Tuntuu tosi yksinäiseltä välillä. Ehkä koska nukun suurimman osan ajasta, ja unet sijottuu suomeen. Yks uni viimeviikolla tuntu tosi todelliselta. olin ihan pihalla et mis oon ku heräsin. Kirjotin sen heti ylös:

Ajoin suomen äitin kanssa täällä meksikossa kotiin päin. Asuttiin täällä yhes Petrin ja Onnin kaa. Äiti sano mulle, että pitää päästä äkkiä kotiin, ettei se nukahda rattiin. Talo oli sisältä kun meijän mummila Parkanossa. Menin eteisen peilin eteen seisoon, ja yhtäkkiä yks mun hampaista tippuu maahan. Nostin sen käteen ja se oli ihan yliluonnollisen pitkä. Samasta kohtaa alko tuleen vaan uusia hampaita ja ne tippu yksitellen mun kädelle. Yritin huutaa äitille, että veis mut hammaslääkärille nopeesti, vielä kun ois aikaa. En pystyny puhuun. Suusta tuli vaan ulinaa. Onni ja äiti vaan tuijotti ja alko puhuun keskenään espanjaa. Suutuin ja heitin hampaat maahan. Äiti lähti Onnin kaa viemään mua lääkäriin. Haettiin auto paikallisen huoltsikan edestä, ja lähettiin ajaan. Istuin etupenkillä ja yritin laittaa turvavyötä ittelleni, mutten ylettyny. Kädet oli lyhyet ja upposin penkkiin. Samalla äiti nukahti rattiin ja auto alki pyöriin ihan hulluna. Yritin suojella Onnin päätä ettei se löis sitä etupenkkiin, mutten ylettyny sinnekkään. Sitten heräsin. Oli ihan kauhee olo!

Analyysi: Kaipaan ilmeisesti aika paljon kotiin. Turvalliseen paikkaan, mummilaan.Pelkään että täällä tai suomessa tapahtuu jotain, mihin en voi vaikuttaa. Oon liian kaukana.
Se nukahtaminen on vaikee selittää. Esim. ehkä sikainfluenssarokote saattaa aiheuttaa mullekin narkolepsiaa... :D olin ainooo perheenjäsen joka otti sen ja vaan päästäkseen pois ruotsin tunnilta. Hampaat edusti sitä että pelkään etten hallitse tilanteita. Esim kun en oikeen saa otetta kielestä. Pahin pelko olla luuseri, etten opi kieltä, kun unessa mun 7-v. pikkuvelikin oli kykenevä puhuun sitä sujuvasti ennen mua. Nii tai hammaslääkäriin oli kauhee kiire, kun en 18 veenä pääse sinne maksutta...mistä tollanenki tuli!? Pyöriikö mun alitajunnassa tollaset murheet? No ehkä kun alan näkemää unia, jotka sijottuu tänne, tiedän että oon asettunu. Sitä odotellessa.
Kauniita unia!

Los Amigos Invisibles

Viimeset puoltoista viikkoo ei menny mitenkään parhaalla mahdollisella tavalla. Tuntuu ettei oikeen oo menny suunnitelmat putkeen. Nyt kun mietin jälkeenpäin, niin pientähän tää on, mutta täällä pienetki vastoinkäymiset tuntuu isoilta, ja kasvattaa koti-ikävää entisestään. Se onki varmaan ollu isoin ongelma. Tajusin että oon ollu täällä nyt kaks kuukautta, ja sen jälkeen ei oo tarvittu paljoo että oon purskahtamaisillani itkuun. Esim. Suunnitelmat Tolucaan menosta kaatu edellisenä iltana. Olin pakannu jo laukunki niin täyteen että hädintuskin sain sitä kiinni. Jouduin oikeesti istuun sen päällä, että sain vetoketjun liikkeelle. Luulin hoitaneeni jo kaikki mahdolliset luvat reissuun, mutta viimesellä puhelulla chairwomanille sain kuulla että ois pitäny anoo koulusta kirjallista lupaa että saan olla kolme päivää poissa. Yritin sit kysellä että voiko kouluun soittaa ja kysyä lupaa siten. Se varmaan suuttu mulle. Onneks en puhu espanjaa ni en tiedä mitä on manannu. Tästä opittiin taas. Pitää olla fiksumpi kun rotarit ja juonitella paremmin...-eiku siis hoitaa asiat järjestelmällisemmin!
Toinen tohelointi kävi viime keskiviikkona. Bilsantunnilla oli viimesen viikon aikana kiertäny lista, johon sai ilmottautua, jos oli halukas seuraan ruumiinavausta. Epäröin aluks, ja olin aika hämmentyny että sellanen oli ees mahollista. Pistin kumminki nimen listaan, ja myöhemmin innostuinki ihan sikana, koska tämmöstä mahdollisuutta tuskin tulee toiste. Äitiki heitti ajatuksia ilmaan, että ehkäpä tyttö menee jonain kauniina päivänä lääkikseen, jos selviää kokemuksesta ilman että aamumurot tulee heti ylös. No keskiviikko aamuna olin kolulla hyvissä ajoin ja palloilin luokan ulkopuolella jutellen yhelle kaverille, Katalle. Ketään ei kumminkaan näkyny luokan lähettyvillä. Vilkasin kelloo ja huomasin yhtäkkiä että meijän ois pitäny lähtee luokasta porukalla 10 minuuttii sitten. Vai oisko? Paska! Lähin sitten Katan opatuksella juokseen yliopiston rakennusta kohti. Se sano että oon hullu kun haluan nähä kun kuollutta ihmistä leikellään. Sama kävi kyllä omassakin mielessä kun juostiin ku viimestäpäivää. Kierreltiin ympäriinsä si ettien meijän ryhmää, ja loppujen lopuks soiteltiin ruumishuoneelle sihteerin kanssa, josko myöhästyny tyttöparka pääsis vielä sisään. Ei päässy. Kirosin itteeni ja menin harmitteleen bilsanopelle. Se lupas tarkastaa oisko toisessa ryhmässä tilaa, muttei ollu.
Seuraavalla tunnilla selitin kavereille miksen päässy tuleen. Ne kerto olin missannu paljon. Huoneessa oli ollu kaikkiaan viis ruumista. Ne oli maannu pöydällä sisälmykset ulkona, ja oppilaat oli vapaita käänteleen ja väänteleen niitä pienen luennoinnin jälkeen. Ton kuultuuni en ollu enään niin varma oisinko kestäny. Ei voi tietää, ja sekös ärsyttää!

Onneks viikonloppuna sain pudisteltua tomut jaloista tanssimalla ja pitämällä hauskaa oikeen olantakaa. Koko kuukauden päässä on soinu biisi, joka soi täällä Californicationin mainoksessa. Hyvä kipale mutta tekee mut hermosti raastuneeks ainaki kolmesti päivässä. Vihdoin sain selville sen nimen ja voin nukkua yöni hyvin. Eläkää myötä, tässä se tulee (linkkinä koska epäonnistuin videon lataamisessa -.-)
http://www.youtube.com/watch?v=eEjrqWcKzbE&ob=av2e

Back to päiväkoti

Vietettiinpä sitten viimeviikonloppu yhdessä kaikkien vaihtareiden kanssa piiristä 4160. Näin summanmutikassa veikkaisin meitä olleen noin 60 hlö ympäri maailmaa. Tapaaminen järjestettiin Salamancassa, 40km täältä Celayasta. Odotin viikonloppuu innolla, koska mitä olin muilta vaihtareilta kuullut, niin nää viikonloput on kuulemma ollu vaihtarivuoden parasta antia. Esimerkiks yks meksikon piireistä oli vienyt koko lössin Acapulcon rannikko paratiisiin. Noh Salamanca oli toista maata. Ruma ja likanen pikkukaupunki. Haju oli järkyttävä paikallisen öljynjalostus tsysteemiensä takia. Vielä päälle paahatava aurinko ilman tuulenvirettäkään, nii vakava hapenpuute oli taattu!

Kun oltiin kirjauduttu hotelliin, ja todettu, että yhteen kahden hengen huoneeseen oli tungettu aina neljä ihmistä, meijät ohjattiin viereiseen rakennukseen tervettulo tiedotukseen. Muutaman tuntia Rotaryt paasas samoja sääntöjä mitä ollaan kuultu viimesen vuoden aikana moneen otteeseen. Turhautuminen näky kaikissa nuorissa, ja jokapuolelta alkoki kuulua supatusta eri kielillä. Myöhemmin huomas, ettei tuttavuutta ollukkaa helppo solmia, koska kaikki samaa kieltä puhuvat alko liittäytyä omiin porukoihinsa. Mulla meni totaalisesti hermot, mutta huomasin sitten että itekin höpötin suurimmaks osaks suomee, kun kerran pitkästäaikaa oli siihen mahollisuus.

Pitkä päivä alko painaan päälle jo ysin aikaan illalla. Rotaryt oli kumminkin keksiny meijän päänmenoks vaikka mitä. Ruokailun ja ohjelman jälkeen valot sammu ja sai tanssia...no menihän se vähän aikaa kunnes rupes väsyttään ihan hillittömästi. Mutta eipähän meitä päästetty nukkumaan. Portit oli suljettu juhlatilasta, eikä kukaan saanu poistuu ennen kahtatoista. Porukka nukku nojaten pöytään! sit ku vihdoin ovet avattiin niin kukaan ei saanu tyyliin kävellä 50 metriä hotellin ovelle ilman henkilökohtasta saattajaa.

Seuraavana aamuna jokaisen piti pukee päälleen samanlaiset taivaansiniset Rotary-pikeepaidat, omalla nimellä varustettuna. Sittenpä mentiin saliin ja leikittiin laululeikkejä. Pahemmaks sen teki että olin kipee. Mahaa väänsi ja tuntu et kuume ois nousussa. Jäinki sitten hotelliin nukkuun kun muu porukka lähti kattoon koirashowta, jossa elukat juoksee helteessä tekemässä temppuja naurettavat vaatteet päällä...eli tuskin jäin mistään paitsi. Sitäpaitsi Hehkutuksen aihe viikonloppuna oli Rotareiden hyväntekeväisyys, ja ihmettelinkin, miksi maksaa 60 lippua eläinrääkkäyksen tukemiseen. Puistattaa!
Nukuin autuaana koko sen ajan kun muut oli poissa. Heräsin kuuden ja puolentunnin kuluttua kun mun chairwoman koputtaa oveen ja tuo mulle safkaa. Silloin olin jo heti skarpimpi.
Illalla laittauduttiinki likkojen kaa oikeen nätiks ja mentiin korkkarit kopisten meille järjestettyihin "tanssiaisiin". Ruoka ja seura oli hyvää, ja illasta jäikin ihan mukava maku.

Seuraavana aamuna käytiin tutustumassa paikalliseen vanhustenhoitoon, joka rahotetaan hyväntekeväisyydellä. Mekin osallistuttiin siihen tuomalla myyntiin tuliaisia omista kotimaistamme, ja keskustelemalla iäkkäiden ihmisten kanssa. Tosin mun kohalla siihen tarvittiin tulkki!

Nyt on pari flunssasta ja köhimisen täyteistä päivää takana, mutta mieli kirkastu heti, kun kuulin loppuviikon suunnitelmista. Huomenna lähtö Mexico cityyn ja sieltä illalla Metepeciin Hannan luo! Jotain tosi mahtavaa tiedossa, mutta siitä ensviikolla! ;)

Uni

Sain tiistaina elämäni sätkyn, kun istuin veljen kanssa kahvilassa downtownissa. ihan meijän viereen parkkeeraa panssaroitu rahankuljetusauto, josta pomppaa kolme poliisia luotiliivit päällä, ja hervottomat pyssyt kädessä. Yhen piippu osotti hetken suoraan meihin. Aattelein että, jos toi sais ny jonku epilepsiakohtauksen tai suonenvedon etusormeensa ni ois kuula kallossa ennenku pääsen alottaan ees koulun täällä. Kevin ja sen kaverit vaan naureskeli, että tollanen on normaalia täällä. Poliisit vaan kerää rahaa putiikeista. Aseet niillä on mukana siks, että joskus muutamavuos sitten joku oli pamauttanu yhen poliisin ja vieny rahat. Mun ei kuulemma kannat itse aseita pelätä, vaan ihmisiä. Joo-o no sepäs helpotti!! Voin kuvitella että täällä ei löydy yhtä ainutta ihmistä, joka ei omistais asetta.

Ensimmäinen kouluviikko takana, eli toisinsanoen kaks päivää. Keskiviikko aamuna hyppäsin taksiin kotipihasta ennenku aurinko oli vielä ees noussu. Tuntu kutkuttavan hauskalta kun osas kertoo kuskille espanjaks mihin haluan, samalla kun radiosta soi ärsyttävän stereotyyppistä marjatsi musaa.

Syke alko kiihtyyn kun taxi parkkeeras koulun pihaan. Vartijat toivotti portilla hyvää huomenta, ja hymyili leveesti. Kävelin yliopiston ja ruokalan ohi. Jokapuolella oli kukkia kaktuksia, palmuja ja värikkäitä koulurakennuksia. Hymy hyyty, kun ihmisiä alko tuleen vastaan. Jok'ikinen vastaantuleva brownie tuijotti häpeilemättä. Tuntu, että katseet pureutu mun takaraivoon vielä kun olin jo aikaa sitten kävelly ohi. Keskityin löytään vaan oikeen rakennuksen. Ja löytyhän se yllättävän nopeesti: Rakennus E Grupo A Economico. Olin 5 minuuttia myöhässä, mutta koputin rohkeesti oveen ja astuin sisään. Luokaan laskeutu kunnon heinäsirkkaefekti, ja sain taas kaikkien pällistelyt. Näytin opettajalle lapun missä mun kerrotaan olevan vaihtari. Se viittas mut ottaan paikan, ja kävelin suosiolla takapenkkiin. Jokapuolelta kuulu kauheeta supatusta, kunnes hetkenpäästä opettaja jakaa jonkilaiset kokeet kaikkien eteen. Mukaanlukien mulle. Kattelin siinä si vähänaikaa sitä tekstitulvaa, ja nostin käteni. "no hablo espanol" Koko luokka naurahti ja teki isosti äänen "aaa..." Mitäs helvettiä!? no eikö se näkyny jo naamasta etten oo täältäpäin! Onneks mun vieressä istuva sulonen poika nosti päänsä pulpetista, ja kerto mitä pitäis tehdä. Ilmeisesti se oli jonkinlainen psykan koe. No tein sitte vaa kuvalliset päättelytehtävät mihin ei tarvittu kielitaitoo.

Hetkenpäästä viereisenpulpetinpoika heittää mulle lapun, jossa lukee sottasesti: "Hei olin ite viimevuonna Unkarissa vaihtarina, joten tiedän miltä susta tuntuu! älä oo ujo kysyyn multa apua jos on tarvis. :)" Kiitin sitä, ja se hymyili leveesti unisilla silmillään. "mun nimi on muuten Alejandro Jorge, opet kutsuu mua Jorgeks, mut sä voit kutsuu mua Ricoks." Rico...niinku muy Rico-vähänniinku delicious?? 8) nää.. eivais, sain Jorge Alejandrosta ensimmäisen kaverin! ;)

Super!

Viimeviikonloppuna tuli kävästyä Tolucan Metepecissä äkkiseltään. Alunperin piti viettää siellä viikko, mutta Rotareiden pelleilyn takia sain olla vaan yhen yön.

Ajettiin autolla kolmetuntia etelään, ja nukuin onnellisena melki koko matkan. Oli ihana herätä siihen kun auto pysähty vasta-ajetulle nurmikolle, ja nähä ku Hanna koputtaa hymyillen ikkunaan. Se että voi puhua jonkun kanssa suomee täällä tuntuu ihan käsittämättömän helpottavalta. Tulee ylpee olo että tätä mongerrusta puhuu vaan alle 6 miljoonaa ihmistä tässä maailmassa.

Hannan perhe oli järjestäny vähän isommanpuoleiset juhlat mitä olin odottanu. Meidän (Hanna, minä ja Malte saksasta)vaihtareiden tervetuliaisten lisäks, juhlittiin Hannan host siskon 14-v. synttäreitä ja heitettii hellureit 17-v. siskolle, joka lähtee vaihtoon saksaan.
Ku kakut oli syöty, pelailtiin siinä si vastahakosesti jotain jaliksen ja baseballin sekotusta. meksikolaisten säännöillä...eli toisinsanoen kellään ei ollu mitään hajua säännöistä, riitti vaan ku potkas pallon kauas ja huusi espanjaa, ja kovaa! Hannan kaa pidettiin hymy päällä ja kiroiltii samalla suomeks hampaat irvessä.

Onneks päästiin sitte karkaan ihmisten alta vähän pienemmällä porukalla aidatun vaaleenpunasen karanteenikuplan toisellepuolelle. Käppäiltii kadulla ja myöhemmin söin elämäni parhaan pizzan! Kaikki Domino's:it pitää kiertää tästälähtien kaukaa ettei tuu ylitsepääsemättömiä kiusauksia ku ehkä kerran viikossa!

Illalla lukittauduttiin kikatteleen Hannan huoneeseen, ja mietittiin lähinnä naureskellen pääsiskö sieltä karkaan aidan toisellapuolella jytäävään yökerhoo? Istuttiin talon katolla ja kuunneltiin musaa haikeina. Mietittiin että päästäis luikkiin asuinalueen muurin yli kätevästi siitä katolta. Hivuttauduttais vaan piikkilangan läpi...vai onkohan se sähköaita? Hanna tokas, että "ei se ees näytä siltä, että siinä ois sähköö!" Sitte se työnsi sormensa mun yllyttämänä lankaan, ja sai pienen sähköiskun, niin et tunsi sen perslihaksissa asti - kuulemma. Olin mä näkevinäni, että sen hiuksetkin nousi vähän pystyyn. No mutta pelästyttiin ihan sikana, kipitettiin äkkiä ikkunasta sisään, ja päätettiin mennä nukkumaan :D

Aamulla noustiin aikasin ylös, ja suunnitelmana oli lähtee yheksältä downtowniin, kierrellä vähän ja si syödä aamupala jossain ihanassa kahvilassa. No ei tietenkään käyny päinsä että päiväsaikaan saatais kävellä kaksin kadulla! Hannan host äiti valitsi meille ravintolan, parkkeeras auton oven eteen, talutti kädestäpitäen sisälle ja tilas meijän puolesta. Otti vähän päähän kun aateltiin että jes, tää on meijän hetki toimia sanakirjat kourassa. Mutta mite helvetissä tätä kieltä voi oppia jos ei saa ite tilata ees ruokaansa, saati si lähtee ulos talosta ilman vanhempia?

Aamupala oli kyllä mahtava. Buffetti josta sai hakee kunnolla tortillamättöö,munia, pekonia ja tuoreita hedelmiä.

Muutama tunti kotiin lähtöön ja mentiin vielä päivällä käymään syömässä ystäväperheen luona. Koko perhe siellä pelas koripalloo ja vaati että tullaan mukaan. Sielä si hannan kaa juostiin farkut jalassa ja jonku astmakohtauksen kourissa. Siellä 2700 metrin korkeudessa oli jo vaikee nousta rappusia, nii voitte varmaa kuvitella miltä tuntu pelata korista!

Kotimatka oli haikee, mut hetkenpäästä tajusin mistä olin tulomatkalla jääny paitsi. Vuoria ympärillä, korkeita pudotuksia pieniltä teiltä. Näkymät oli huimat!

Nyt ootetaan vaan ensviikonloppua ja pidetään peukkuja, että mun rakas Hannah Montana pääsis vuorostaan Celayan mestoille! ;)

My own Big Bang Theory

Maanantaipäivä tuli istuttua ihan järjettömässä tylsyydessä koneella. Samoin koko Tiistai iltaan asti. Keskiviikko iltapäivänä meni hermot totaalisesti, ku käytävän toiselta puolelta kuulu kauheella bassojytällä pauke "Get down!", räiske "Get down again!" rätätätä..." you're already dead". Päätä särki kauheen datausputken jälkee, nii et aattelin et tuun kohta hulluks. Sit onneks Game oli over, ja pienen hiljasuude jälkee poikaporukka alko polottaa espanjaa. En ymmärtäny sanaakaa, mut kuulosti tosi nörtiltä! :D Meni vähänaikaa, kunnes Doncan tuli koputtaan mun oveen rillit huurussa, ja kysy haluanko kattoo niitten kaa leffan. "Sure, What movie?" -"Startrek" Nonii! Olin ihan innoissani et sain vähän ees keskustella uusien ihmisten kans, vaikka se rajottuki vakuutteluun, että ei, en oo koskaan kattonu startrekkiä! Niiden oli vaikee hyväksyä sitä. Nää pojat kumminkin jutteli kauheesti, toisi ku ne edelliset leffaseuralaiset. Aattelinkin et ei hemmetti onhan täällä mukaviaki tyyppejä, ja pyysin et jos ne lähtis illalla näyttään mulle paikkoja?
Muutaman tunnin päästä ne si tuli kaikki meijän ovelle hiukset laitettuna ja kauluspaidat housuihin tungettuna, valmiina lähtöön :D Ne oli kuulemma tyypillisiä paikallispojuja: avas oven ja vaati että istun autossa etupenkillä! Neljä karskia miehenalkua istu takapenkillä sylikkäin, ja keskusteli kumpi voittaa; superman vai Lex Luthor?
Mul oli kyl ihan mahtava ilta! Pojat heitti hyvää läppää ja halus tietää kauheesti suomesta. Hirveesti tuli höpöteltyy niitä näitä, eikä missään vaiheessa tullu heinäsirkka hetkee. Illan päätteeks mentiin TAAS yhteen taco-ravintolaan. Kevin näki varmaan mun ilmeestä, että tortillakiiintiö on jo täynnä. En valittanu, vaan söin kiltisti sen mitä ne mulle tilas. Herrasmiehet tietenki tarjos, ja sano että naisten ei täydy niiden seurueessa ikinä maksaa.

Kotiovella Kevin kerto mulle, että pojat oli tosissaan viihtyny mun seurassa, ja että voisin olla varma, että nyt mulla on täälläkin oikeita kavereita! Sanoin sille si, et "Jep! Tacotki maistu taas paremmilta hyvässä seurassa!" ;)

We're not in Epilä anymore!

Ei olla, ei. Kävin tossa alkuviikosta Host äidin mukana töissä. Sain vihdoin tulkin ansiosta selville, että sen toimenkuvaan kuuluu myydä tontteja hulppeelta omakotitaloalueelta, näin suomalaisen näkökulmasta pilkkahintaan. Talot oli ihan uskomattomia O.C. palatseja, ja hintaa yhellekkin yli 500 neliön vaatimattomalle jenkkitalolle tuli euroissa vaan 60 000!! Koko päivän pähkäilin että voiko olla niin halpa? Oli se. Kysyin sitten, mitä maksais yhteensä n. 1000 neliön tontilla, ja yhteishinta ois jotain 200 000 alapuolella. Älkää naurako jos osottautuuki et puhun ihan paskaa! :D Mutta näillänäkymin halvalla Meksikoon!
Kaikki muukin on täällä paljon halvempaa. Hannan perhe oli käymässä kakkosasunnollaan Queretarossa, joka on puolentunnin ajomatkan päässä Celayasta. Käytiin sitten yhteisvoimin syömässä hyvin, ja vähän kierteleen kauppoja. Varattii myös aika kynsihoitoo. Hannan omiin kynsiin laitettiin manikyyri, ja kun hoitajalle annettiin vapaat kädet koristelussa, niin eiköhän se laittanu kalleimmat maholliset hilekillutintarrat mitkä löyty. No eipä maksanu kumminkaan kun 100 pesoo eli n. 6 euroo. Ite otin taas nysäkynsien pidennukset, jokka makso 15 euroo, kun suomessa vastaava on yheksänkymppiä. Kesti taas muutama päivä että pystyin toimiin taas melkein normaalisti. Naapurit sai olla aina avussa, kun tyhmä valkonen kuuromykkä tyttö ei saa avainta irti lukosta kynsiensä takia.

Kuvan merkki muutes meinaa ettei tähän saa pysäköidä. Ja vaikka täällä kovin halpaa oiskin asua, voitte olla varmoja etten parkkeeraa tänne pysyvästi. Toistaseks kaikki hyvin, mutta matkalukku on tossa varmuudenvuoks kokoajan esillä muistuttamassa, että aina pääsee kotiin jos on tarvis.<3

Absorber esparrago!

Aikamoinen kulttuurishokki mitä ruokaan tulee. Oon oikeestaan vähän pettyny täkäläiseen ruokaan, koska kaikki tuntuu olevan sitä samaa mautonta papumuhennosta jokapaikassa. Lihaa on kyllä mistä valita. Esimerkiks yks paikallinen Taco-ravintola tarjoo muunmuassa mahalaukkua ja päätä. Uhrin lajiketta en haluu ees tietää! Toissa-aamuna perheen kodinhoitaja Mika (kyllä, hän on naishenkilö) toi aamiaiseks mulle jotain leivän näköstä, missä oli päällä kebabbia chilikastikkeella. Se maistu vähän kumman vetiselle.Chiliä oli kyl käytetty runsaasti, mikä passaa hyvin tällaselle turtuneelle tupakoitsijan kielelle. Kysyinki sit et mitä se on? Vastauksena tuli, että maissileipää sian nahalla. Hmm...Puolet olin kerenny jo syömään, ja ruokahalu tyssäs heti! pistin si loput jääkaappiin ja hymyilin kauniisti. Onneks perhe osas heittää huulta asiasta, ja nauro et meillä suomessa ei taida tämmöstä safkaa olla. :D
Täällä tosian löytyy joka kadunkulmasta taco-kioskeja. kaikki on jotenkin erilaisia ja erinimisiä, mut kuulostaa mun korvaan melki samalta. Kovasti noi yrittää opettaa mulle niitten merkitystä, ja kaikkee pitäis maistaa. Välillä näky on kyl nii kyseenalanen, ettei siitä selvii ilman vaikeeta ripulia. Onneks on maitohappobakteerit, ja maha terästä kovan kahvinjuonnin jäljiltä...noo se nähään si :D

Nii ja mikä oli otsikon merkitys? - Ime parsaa ;)

Tästä se lähtee

Sunnuntai 18.7. herätys neljältä aamulla, enkä saanu nukutuks juuri ollenkaa kauheen jännityksen ja ja itkemisen takia. Edellinen päivä meni tarjoillessa kahvia tärisevin käsin sukulaisille ja kavereille. Oli uutta ja haikeeta nähä ne kaikki tärkeet ihmiset istumassa olkkarin sohvalla juttelemassa kaikesta nosmaalista, ja tietää ettei nää niitä vuoteen.

Reissu kotiovelta hotellille kesti n. 24 tuntia, johon mahtu paljo odottelua! Lennettiin Hesasta Frankfurttiin 2 ja puol tuntii ja, alko jo siinä vaiheessa vituttaan kaikki muut yli-innokkaat vaihtarit, jokka oli lukenu keväällä abi-espanjaa silmät kierossa. Ei tunnettu Hannan kaa oikeen yhteenkuuluvuutta siihen porukkaan, koska koti-ikävä oli kauhee jo siinä vaiheessa.
Seuraavalla lennolla meno vaa paheni, ku jokapuolelta kuuli kauheeta kälätystä ku ois halunnu nukkua. Edessä istuvat saksalaiset laitto surutta penkkiä makuuasentoo, nii et piti istuu polvet korvissa puolet siitä helvetillisestä 12 tunnin lennosta. eikä siinä kuulkaas viel kaikki. Vieressä istu joku Meksikolainen tanopää teinityttö, joka alko lakkkaan kynsiään keskenkaike. Koko turistiluokka haisi nii jumalattomasti et ois tehny mieli heittää sen ipadi, jota se töllötti ulos ikkunasta!
Tuli aika voittaja olo, kun huomasin matkaa olevan enään tunnin jäljellä, enkä ollu käyny vessassa sillä lennolla vielä kertaakaa! Olin juonu kaks kuppii kahvia, niinku ei mitää! :DD

Sitten tuli Mexico City. Järkyttävän iso kaupunki koneesta kattellessa. Taloja jokapuolella, nii ettei nähny missä city loppuu. Eikä saasteita. Mitä helv!? Kaupunginosa missä meijän hotelli Holiday inn Zucalo oli - täysin autio yöllä. Joka paikka kiinni, eikä ravintoloita auki missää. Kuljettii siel si viiden tytön voimin illalla, ja yritettiin löytää jotai menoo, turhaan.
Vihdoin si pienen palloilun jälkee löydettiin söpö, pieni keltasilla seinillä ja värikkäillä tauluilla sisustettu baari/ravintola. sulkemisaikaan oli ehkä puolituntia ja baaritiskillä istu yks asiakas puku päällä. Baarimikko laitto meille mm. Lady Gagaa soimaan ja fiilisteltiin sitä (siis minä fiilistelin) samalla kun vedettiin viimesen illan kunniaks ensimmäiset tequilashotit Meksikon tapaan.
Nää likat johon tutustuin noitten kolmen päivän aikana oli mahtavia! Huumorintaju uppos heti yksyhteen, ja tuntu hirveeltä hyvästellä taas ihania ihmisiä.

Celayaan tulin eilen lentäen, ja host äiti ja 19-vuotias veli Kevin oli vastassa. Kevin on vähän hassun olonen hammasraudat omaava tosi-nörtti, joka käy jokapäivä piirrustustunneilla, ja aikoo julkasta jenkeissä oman sarjakuvan :D Mukava kaveri! Heitti heti läppää ku ajettiin autolla kotiin.
Kävi sitten illan aikana ilmi, että perheessä on toinenki veli, Doncan 22 v. Syötiin siinä rauhassa pitsaa ku katoin yhtäkkiä oikeelle ja siinä vieressä seiso sellanen karvanen ja karhunkokonen meksikaani silmät punasena. Säikähdin ihan sikana ja rupesin vaa nauraa :D Se oli kömpiny nukkumasta koska se kerto tekevänsä yötöitä. kysyin siltä, mitä se tekee työksee, ja toine vastaa englanniks ruoka suussa olevansa diileri.....!!??!! 8) Nooooniii ny ollaan Mexicossa!!..."-at the casino" aaaa jaa jaa. en hätääntyny :>
Koko sen illan juttelin poikien kanssa suomesta ja niitten elämästä täällä. Suurimmaks osaks ne kattoo kotona animee ja pelaa CODIA! ;D tuli koti-ikävä, mutta hyvä puoli täs on se et jos en päivisin muuta tekemistä keksi niin vuodenpäästä päihitän Epilänpojat siinä vaikka vasurilla! ;)

Nyt vettä tulee kaatamalla. Istun ulkorapuilla sateensuojassa kaikkien näitten kukkien ja kaktusten seassa, ja mietin, et on tääl kyl aika hienoo!