Tarttukaa hetkeen sinikat!

Kohta kuusi viikkoo kilahtaa laskuriin siitä keljusta pilasta jonka röyhkeesti suunnittelin muutaman likasen kätyrini kanssa. Kuukautta aikasemmin hikoilin kevätauringon kärvistyttämänä valiten si sopivaa paluupäivää. Mikäs sen sydäntäpysähdyttämpi vaihtoehto kun aprillipäivä. Tuntu jälkeenpäin kauheen julmalta että sain aikaseks paljon itkua ja melki muutaman aivotärähdyksen, kun porukka hyppi kirjaimellisesti seinille.
Päätös siis kotiutumisesta tuli pienen kiukunpuuskan tuloksena, mutten kadu kyl pätkääkään! Pari kuukautta ois ollu viel viia dolo roosaa jäljellä, mutta halusin pyyhkii kertyneen paskan pois kengistä nyt kun siihen riitti rahkeet. Hyviäkin hetkiä siellä oli! Ja oon kiitollinen et löysin muutaman mahtavan tyypin jotka on antanu mulle toivoo että kyllä se henkinen kasvu tästä saadaan nousuun. Nautitaan elämästä, ja opitaan virheistä, vielä kun yhteiskunta meille nuorille ne sallii! Täytyy mennä itteensä kuunnellen. Itteni takia piti saada tää elämä kotona takas. Lähin kai väärään aikaan väärään paikkaan. Suomessa oli kaikki hyvin, ja tavallaan kesken, mutta reissuun piti päästä, kun sinne karta oli aina haluttu.
Tullessa tuntu että eihän täällä mikään oo muuttunu. Päälleppäin kaikki näyttää samalta kun ennenkin, mutta pitemmän kattelun jälkeen tajuaa etten ookkaan tullu siihen samaan hetkeen mistä lähin. Kaheksassa kuukaudessa tapahtuu paljon. Eikä sitä tiedä missä ja miten päin olis jos en ois koskaan lähtenykkään. Menetinks jotai? Ja jälkeenpäin mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän kai löytää hyviä puolia tapahtumista.
Kaikki kumminki sanoo ettei tänne nyt mitään ihmeellistä kuulu. Mut ehkä ei kuulukkaan, osaan varmaan si kattoo asioita erilailla uusiks, olematta NIIN naivi kun lähtiessä. Muutenkin huomaan että outo huolettomuus (välillä vähän huononpuoleinen) on iskeny. En käytä korkkareitakaan enään niin paljoo, ja lintsaan kemian tuntia parhaillaan. Pitäisköhän tälläsestä huolestua? No tartuin taas hetkeen hiiiiieeenon kevätpäivän kirkastamalla mielellä, ja päätin päivittää viimesempiä fiilinkejä. Kesä kerran tulee, niin eletään vähän pellossa! Viimenen jakso rämpimällä loppuun, ja syksyllä taas sitten skarppauksen paikka...mutta se on sitten sen ajan murhe!

Nyt istun tukahuttavan kuumassa atk-luokassa outojen ykkösten keskellä, ja mietin et on tää kyllä aika hienoo olla kotona! ;)

Uusivuosi, uudet kujeet

Nyt luulisi Malanderin Sanninkin olevan tyytyväinen kun meikäläinen istuu vihdoin aloilleen keittiön pöydän ääreen päivittämään uudenvuoden uusia tuulia! Lupauksia tein tänävuonna kaksi: 1. Espanjan puhumisen aloittaminen!!! (yritystä löytyy mutta tsempattavaa vielä on) 2. Urheilun alottaminen (yritystä löytyy, mutta rohkenen ignorata facebookin rantakunto-haasteen, koska haluan hoitaa asiat omalla tavallani... ;D) Lomaa kuitenkin jäljellä vielä kolme viikkoa, niin voin surutta hipsiä yön pikkutunneilla tacoja napsimaan.

Uudenvuoden juhlinnat suju rauhallisissa merkeissä host isän perheen luona Aguascalientesissa. Ravintolaillallisen jälkeen siirryttiin mummolaan pelaamaan meksikolaisia seurapelejä pyjamat päällä. Ite pidin korkkareita vielä hetken jalassa siinä toivossa jos joku nuorisosta vielä innostuis lähteen rientoihin. Turhaan -.- Kaiken kaikkiaan ilta oli mukava, ja lämmin tunnelma sai tän ison poppoon tuntuun perheeltä.

Noilta lämpimiltävesiltä suunnattiin vieläkin lämpimimmille vesille. Laskeutuminen täältä yli 2000 metrin korkeudesta Mansanillon rannoille sai korvat lukkoon ja naaman valahtamaan entistä kalpeemmaks, ettei auton takapenkillä istumisesta selvinny ilman hillitöntä pahanolon tunnetta. Tankkaustauolla istuin rotvallin reunalle haukkaamaan raitista ilmaa, mutta koko aika kului lähinnä siihen, että hätyyttelin agressiivista kulkukoiraa yhdessä siskon poikaystävän kanssa. Pääsin juuri sanomasta että oon kuullu ettei kulkukoiria saa katsoa suoraan silmiin, sillä siitä seuraa kuulemma huonoo onnee. Samalla silmissä sumeni. kaikki valahti valkoseks, ja seuraavaks herään maasta koko perheen tapittaes huolestuneen näkösenä. Tokenin aika nopeesti kokiksen voimalla, mutta kuittailu jatku vielä päiviä sen jälkeen. Rantsu oli mahtava, ja neljän päivän chillaus tuli tarpeeseen.

Toissa viikonloppuna hankkiuduttiin eroon iäkkäämmästä porukasta ja tiputtauduttiin paluumatkalla kyydistä Guadalajaraan. Leiriydyttiin kavereiden kämppään ja lähdin heti jäljittämään Tilda-kohtalontoveriani. Samalla hetkellä kun rekka parkkeeras meikän eteen, hullu viikonloppu oli taattu! Päivällä seikkailtiin metrossa, ja illalla näytettiin, että suomalaiset on ehkä päästään vialla, mutta ehdottomasti hauskinta seuraa kun haluaa irrotella! Sen todisti turisti kierros Tequila-nimisessä kaupungissa. Siitä ei kuitenkaan sen enempää, kun että seuraavat 12 tuntia suju iloisissa merkeissä.

Oli haikeeta lähtee paluumatkalle Celayaan, kun matkan varrella sisko kerto ikäviä uutisia. kahden ja puolenvuoden suhde poikaystävän kanssa loppu puhelimen välityksellä. Eikä sen auttanu muu kun lähteä viereiseen kaupunkiin selvittään päätään. Keräsin sitten vaihtareista poppoon ja lehettiin kolmella autolla kohti Queretaroa.

Paljon on tapahtunu lyhyessä ajassa, eikä malttais asettua aloilleen tänne pikkukaupunkii. Kun saan rahat kasaan, ehdotuksia seuraavasta kohteesta otetaan vastaan. Jos joku suomalaisista ottais vaikka viikonlopuksi siipiensä suojaan ;)

Rotvallin reunalla

Kaikesta valittamisesta, tylsyydestä ja kurjuudesta huolimatta, on mulla ollu täällä hienojakin hetkiä. Harmaassa arjessa mun iki-ihanat suomalaiset kohtalontoverit on tuonu hauskoja ikimuistettavia tilanteita reissun päällä. On saanu aina pistää hetkeks aivot narikkaan ja unohtaa verbintaivutukset.
Reilu kuukausi sitten, vähän Hannan kotiinlähön jälkeen etin korvaavaa surkuttelu ja nenänkaivuu seuraa. Soitin si skypessä Bergströmin Tildalle, kyselläkseni miten sillä menee, kun ei oltu Meksiko cityn jälkeen oltu oltu yhteydessä. Oon niin ilonen että sen tein, koska likasta löyty kyllä niin sielun sisko ku voi olla! Nii samanlaiset kokemukset täällä, että päätettiin lähtee heti sienee.
Viikon höpöttelyn jälkeen löydettiin aukko Rotary-rintamasta, ja Tilda pääs livahtaan Celayaan. Vihdoin pääs taas kunnolla huiteleen ilman että tarvi kuunnella kokoajan hoomoilasena, kun ympärillä puhutaan vaan saksaa ja ranskaa. Meillä kävi säkä, että samasena viikoloppuna osavaltion pääkaupungissa järkättiin isot hippifestarit-Carbantino. Tehtiin plääni: Lähettiin launtai päivänä bussiasemalle velin, ja sen kahen kaverin kaa. otettiin seuraava bussi Irrapuatoon, läheiseen kaupunkiin, josta sitten jatkettiin täyteen ahdetulla rötisköllä kohti Guanajuatoa. Kovasta hoilaamisesta päätellen moni oli matkalla samaan määränpäähä.

Perillä näki heti mikä oli meininki. Porukka tanssi kaduilla, ja laulo kovaan ääneen jotain meksikon kansanlauluja. Muutamat istu rotvallin reunalla kattelemassa ohikulkevia turisteja ja nauramas niille autoilijoille, jokka oli erehtyny ajaan downtownin kautta.
Poikettiin isolla hippimarketilla, missä musiikki soi täpöillä, ihmiset tungeksi, ja pelkästä sisäilman hengittämisestä tuli onnellinen olo. Mukaan ois tarttunu vaikka mitä hienoo käsin tehtyä tavaraa, jos budjetti ei ois ollu nii minimaalinen. Tyydyttiin sitten ostaan halvat, mutta (ainakin mun mielestä) hienot kimaltelevat, sulkia täynnä olevat maskit. Loppuillasta päädyttiin ne päässä isolle klubille. Paikka oli aivan täpötäynnä jengiä, eikä pöydästä ollu tietookaa. Tanssittiin sitten koko yö, jaa aamulla tallustettiin väsyneinä(grillikioskin kautta) takasin bussiasemalle.

Seraava suomalaisten kohtaaminen tapahtu muutaman viikon päästä. Piiriläisteni kanssa 12 tunnin bussiajelu päättyi sen arvosesti Tyynenmeren rannalle Puerto Vallartaan. Se oli paratiisi mulle, ja kauan kaivattu loma. Vaikka vietettiinki siellä vaan viikonloppu, mitään ei jääny puuttumaan. Mm. ratsastettiin hevosilla viidakonläpi vesiputouksille, lilluttiin meressä, ja syötiin ittemme pyöreiks. Seura oli mahtavaa, ja naama on vieläkin pisamia täynnä.

Viikko sitten palasin vastavierailulta hullusta Guadalajarasta, jossa ihmisiä on enemmän ku suomessa. Vaikee oli palata tänne pikkukaupunkiin, ja arkeen ilman tekemistä. Munkki kumminkin kävi siinäsuhteessa, että uuden perheen siskon poikkis asustaa samasessa cityssä Tildan kaa, joten teen hyvällä säkällä paluun jo tulevana viikoloppuna! Mikäs sen parempi tapa alottaa joululoma!

Ilma tosin ei tuo joulu fiilistä, koska viimeviikkoina ollaan pääästy viel reilusti yli +20. Eilen illalla oli pieni myrskyn poikanen. Host isä sano, että napapiiriltä tulee viileetä ilmaa jouluks. Hihkasin ilosena, että tuulia suomesta! Tää vastas että ei ne suomesta tuu, vaan alaskasta. Ja päänsisänen kärttynen ääni mutisi, 'minähän aattelen että ne tulee kotoo!'

Azufres

Viikko sitten laskeuduin Michoacanin komeista maisemista tänne vähän lämpimimmille vyöhykkeille. Viikot menee niin nopeesti, ettenhuomannu ennenku nyt, etten oo päivittäny tänne tapahtumia nyt kun raportoitavaa vihdoin on.

Perjantaina 8.10. hilpastiin kotoo veljen kaa meijän chairwomanin taloon, koska tarkotus oli lähtee ajaan campille puol kaheksan aamulla. Ihme kyllä oltiin siellä jo hyvissäajoin kymmenen minuuttia etuajassa. Väsyneinä istuttiin siinä ruokailuhuoneessa laukkujemme kaa ja tuijotettiin jotain seinällä roikkuvia ristipistotöitä. En tienny mitä tekstit meinas, mutta luulen että jotain tosi katolista ja pelottavaa. Vilkuiltii vhänväliä rumaa, isolla Rotary-logolla koristeltuu palkintokelloo seuraavat nelkytä minuuttia. Ei nää meksikolaiset kato tietenkää ollu valmiita sovittuun aikaan. Puoltuntii oli yllättävän ripeetä niiltä saada kamat kasaan, ja vihoin päästiin tienpäälle.
Moottorin hurina unetti mukavasti, ja nukuin sikeesti seuraavan tunnin. Heräsin siihen että pysähdyttiin johonkin pieneen kylään. Ja pienellä tarkotan tosi pientä! Näin niin stereotypisen näyn: Mies ratsasti aasilla stetsoni päässä ja kaks isoo koria selässä.

Syötiin tienvarressa quesadillat, ja join elämäni parhaan kaakaon.

Yhentoista aikaan oltiin perillä Laguna largossa. Ketään muita ei ollu vielä saapunu, niin oli paljon aikaa kattella ympärille. Paikka oli niin korkeella, et se oli kun pikku-Suomi. Ison järven rannalla, kuusimetsää ympärillä, ihana vilponen ilma auringonpaisteella höystettynä. Muttaku päästii huoneisiin niin hymy hyyty. Lämmitystä ei ollu, ja kivilattiat oikee hohkas jäätävyyttä. Meikä oli tietenki unohtanu kaikki sukat kotii. Onneks oli sentään yhet sukkikset jalassa, ja ne tuli tarpeeseen. Ku aurinko laski, tuli jäätävää! Nukkuessa käytin kahta paria housuja ja pidin takkia päällä. Aamulla vaan paheni, kun nenä vuos hulluna, eikä suihkusta tullu ku kylmää vettä. En uskonu saavani syysflunssaa Meksikossa.

Lauantai hengailtii lähinnä järvellä ja altaalla. Syötiin hyvin, maistelin mm. jotain perinteisiä Meksikolaisisa karkkeja, jota kaupiteltiin kovasti turiteille.

Olin heti paremmalla tuulella kun sai puhua pitkästäaikaa kunnolla suomee toisten likkojen kaa. Oltiin kuultu, että lähettyvillä ois kuumialähteitä, muttei tänävuonna tehtäs reissua sinne tiukan aikataulun takia. Mentiin huvikseen kysyyn Jannan kaa, (toinen suomalainen tyttö) että oisko mahollista lähtee sinne ominpäin. Yks chairman sitten innostu, ja lähettiin ettiin niitä sitten kolmen rotaryn voimalla. Oltiin siis ainoot vaihtarit jotka sinne pääsi.Oli kyllä aika makee näköstä kun altaat kupli ja höyrys. Ainoo miinus oli pieni kananmunankatku. Käytiin kurkkaan luonnonsaunaa, ja ois kutkuttanu jäädä sinne viettää kunnon lusmuaikaa. Eipä kumminkaa ollu aikaa, ja jouduttii lähtee samantein takasi.

Illalla vedettiin kunnon show laulamalla mikä kesä, ja leikittämällä letkajenkalla muita vaihtareita. Tää kaikki siis sen takia, että piti esittää omasta maastaan joku talentti. No suomalaisesta talentista tuli heti ekana mieleen juominen, mutta sehän ei oo sallittua. Päätettiin esitellä asioita missä suomalaisilla ei löydy taitoo, eli laulu ja tanssi. Oli se ainakin viihdyttävää. Ja en tiedä johtuko se ilmastosta ja ympäristöstä, mutta tuntu että oltiin kyllä elementissämme.

Not so sweet dreams

Väsymys jatkuu vieläki. Joka viikonloppu on bileitä joo ja hengausta kavereiden kaa jonku verran, mutta viikolla päivät menee lähinnä siihen, että koulusta tultua meen samantein koisiin. Nukun niin syvää unta, että kun herään tuntuu kun olisin just sulkenu silmät mutta aikaa on kulunu neljä tuntia.
Kun Hanna oli meillä pariviikkoo sitten itsenäisyyspäivä 'riennoissa', kysyin siltä että voidaanko nukkua päikkärit. Vihdoin saatiin homma toimiin ja pystyttiin viettää aikaa yhes, mut olin niin väsyny että tuhlasin siitäkin ajasta toista tuntia nukkumiseen!?
Suurinosa vaihtareista asuu niin kaukana, tai on Rotareiden toimesta kotiarestissa, ettei pääse lähteen mihinkään. Krediitti kännykässä ei ikinä riitä ku vähään. muutaman tekstarin jälkeen pitäis taas mennä lataan lisää rahaa. Pitää pyytää äitee aina lataan koska en ilmeisesti voi tehä sitä ite. Kamuihin on vaikee ottaa yhteyttä ja sopii mitään. Jos sen tekee suullisesti koulussa, ei ikinä tiedä merkkaako se mitään. soittoo on turha odottaa. Arkipäivät on sitten tätä samaa parsaa. Tuntuu tosi yksinäiseltä välillä. Ehkä koska nukun suurimman osan ajasta, ja unet sijottuu suomeen. Yks uni viimeviikolla tuntu tosi todelliselta. olin ihan pihalla et mis oon ku heräsin. Kirjotin sen heti ylös:

Ajoin suomen äitin kanssa täällä meksikossa kotiin päin. Asuttiin täällä yhes Petrin ja Onnin kaa. Äiti sano mulle, että pitää päästä äkkiä kotiin, ettei se nukahda rattiin. Talo oli sisältä kun meijän mummila Parkanossa. Menin eteisen peilin eteen seisoon, ja yhtäkkiä yks mun hampaista tippuu maahan. Nostin sen käteen ja se oli ihan yliluonnollisen pitkä. Samasta kohtaa alko tuleen vaan uusia hampaita ja ne tippu yksitellen mun kädelle. Yritin huutaa äitille, että veis mut hammaslääkärille nopeesti, vielä kun ois aikaa. En pystyny puhuun. Suusta tuli vaan ulinaa. Onni ja äiti vaan tuijotti ja alko puhuun keskenään espanjaa. Suutuin ja heitin hampaat maahan. Äiti lähti Onnin kaa viemään mua lääkäriin. Haettiin auto paikallisen huoltsikan edestä, ja lähettiin ajaan. Istuin etupenkillä ja yritin laittaa turvavyötä ittelleni, mutten ylettyny. Kädet oli lyhyet ja upposin penkkiin. Samalla äiti nukahti rattiin ja auto alki pyöriin ihan hulluna. Yritin suojella Onnin päätä ettei se löis sitä etupenkkiin, mutten ylettyny sinnekkään. Sitten heräsin. Oli ihan kauhee olo!

Analyysi: Kaipaan ilmeisesti aika paljon kotiin. Turvalliseen paikkaan, mummilaan.Pelkään että täällä tai suomessa tapahtuu jotain, mihin en voi vaikuttaa. Oon liian kaukana.
Se nukahtaminen on vaikee selittää. Esim. ehkä sikainfluenssarokote saattaa aiheuttaa mullekin narkolepsiaa... :D olin ainooo perheenjäsen joka otti sen ja vaan päästäkseen pois ruotsin tunnilta. Hampaat edusti sitä että pelkään etten hallitse tilanteita. Esim kun en oikeen saa otetta kielestä. Pahin pelko olla luuseri, etten opi kieltä, kun unessa mun 7-v. pikkuvelikin oli kykenevä puhuun sitä sujuvasti ennen mua. Nii tai hammaslääkäriin oli kauhee kiire, kun en 18 veenä pääse sinne maksutta...mistä tollanenki tuli!? Pyöriikö mun alitajunnassa tollaset murheet? No ehkä kun alan näkemää unia, jotka sijottuu tänne, tiedän että oon asettunu. Sitä odotellessa.
Kauniita unia!

Los Amigos Invisibles

Viimeset puoltoista viikkoo ei menny mitenkään parhaalla mahdollisella tavalla. Tuntuu ettei oikeen oo menny suunnitelmat putkeen. Nyt kun mietin jälkeenpäin, niin pientähän tää on, mutta täällä pienetki vastoinkäymiset tuntuu isoilta, ja kasvattaa koti-ikävää entisestään. Se onki varmaan ollu isoin ongelma. Tajusin että oon ollu täällä nyt kaks kuukautta, ja sen jälkeen ei oo tarvittu paljoo että oon purskahtamaisillani itkuun. Esim. Suunnitelmat Tolucaan menosta kaatu edellisenä iltana. Olin pakannu jo laukunki niin täyteen että hädintuskin sain sitä kiinni. Jouduin oikeesti istuun sen päällä, että sain vetoketjun liikkeelle. Luulin hoitaneeni jo kaikki mahdolliset luvat reissuun, mutta viimesellä puhelulla chairwomanille sain kuulla että ois pitäny anoo koulusta kirjallista lupaa että saan olla kolme päivää poissa. Yritin sit kysellä että voiko kouluun soittaa ja kysyä lupaa siten. Se varmaan suuttu mulle. Onneks en puhu espanjaa ni en tiedä mitä on manannu. Tästä opittiin taas. Pitää olla fiksumpi kun rotarit ja juonitella paremmin...-eiku siis hoitaa asiat järjestelmällisemmin!
Toinen tohelointi kävi viime keskiviikkona. Bilsantunnilla oli viimesen viikon aikana kiertäny lista, johon sai ilmottautua, jos oli halukas seuraan ruumiinavausta. Epäröin aluks, ja olin aika hämmentyny että sellanen oli ees mahollista. Pistin kumminki nimen listaan, ja myöhemmin innostuinki ihan sikana, koska tämmöstä mahdollisuutta tuskin tulee toiste. Äitiki heitti ajatuksia ilmaan, että ehkäpä tyttö menee jonain kauniina päivänä lääkikseen, jos selviää kokemuksesta ilman että aamumurot tulee heti ylös. No keskiviikko aamuna olin kolulla hyvissä ajoin ja palloilin luokan ulkopuolella jutellen yhelle kaverille, Katalle. Ketään ei kumminkaan näkyny luokan lähettyvillä. Vilkasin kelloo ja huomasin yhtäkkiä että meijän ois pitäny lähtee luokasta porukalla 10 minuuttii sitten. Vai oisko? Paska! Lähin sitten Katan opatuksella juokseen yliopiston rakennusta kohti. Se sano että oon hullu kun haluan nähä kun kuollutta ihmistä leikellään. Sama kävi kyllä omassakin mielessä kun juostiin ku viimestäpäivää. Kierreltiin ympäriinsä si ettien meijän ryhmää, ja loppujen lopuks soiteltiin ruumishuoneelle sihteerin kanssa, josko myöhästyny tyttöparka pääsis vielä sisään. Ei päässy. Kirosin itteeni ja menin harmitteleen bilsanopelle. Se lupas tarkastaa oisko toisessa ryhmässä tilaa, muttei ollu.
Seuraavalla tunnilla selitin kavereille miksen päässy tuleen. Ne kerto olin missannu paljon. Huoneessa oli ollu kaikkiaan viis ruumista. Ne oli maannu pöydällä sisälmykset ulkona, ja oppilaat oli vapaita käänteleen ja väänteleen niitä pienen luennoinnin jälkeen. Ton kuultuuni en ollu enään niin varma oisinko kestäny. Ei voi tietää, ja sekös ärsyttää!

Onneks viikonloppuna sain pudisteltua tomut jaloista tanssimalla ja pitämällä hauskaa oikeen olantakaa. Koko kuukauden päässä on soinu biisi, joka soi täällä Californicationin mainoksessa. Hyvä kipale mutta tekee mut hermosti raastuneeks ainaki kolmesti päivässä. Vihdoin sain selville sen nimen ja voin nukkua yöni hyvin. Eläkää myötä, tässä se tulee (linkkinä koska epäonnistuin videon lataamisessa -.-)
http://www.youtube.com/watch?v=eEjrqWcKzbE&ob=av2e

Back to päiväkoti

Vietettiinpä sitten viimeviikonloppu yhdessä kaikkien vaihtareiden kanssa piiristä 4160. Näin summanmutikassa veikkaisin meitä olleen noin 60 hlö ympäri maailmaa. Tapaaminen järjestettiin Salamancassa, 40km täältä Celayasta. Odotin viikonloppuu innolla, koska mitä olin muilta vaihtareilta kuullut, niin nää viikonloput on kuulemma ollu vaihtarivuoden parasta antia. Esimerkiks yks meksikon piireistä oli vienyt koko lössin Acapulcon rannikko paratiisiin. Noh Salamanca oli toista maata. Ruma ja likanen pikkukaupunki. Haju oli järkyttävä paikallisen öljynjalostus tsysteemiensä takia. Vielä päälle paahatava aurinko ilman tuulenvirettäkään, nii vakava hapenpuute oli taattu!

Kun oltiin kirjauduttu hotelliin, ja todettu, että yhteen kahden hengen huoneeseen oli tungettu aina neljä ihmistä, meijät ohjattiin viereiseen rakennukseen tervettulo tiedotukseen. Muutaman tuntia Rotaryt paasas samoja sääntöjä mitä ollaan kuultu viimesen vuoden aikana moneen otteeseen. Turhautuminen näky kaikissa nuorissa, ja jokapuolelta alkoki kuulua supatusta eri kielillä. Myöhemmin huomas, ettei tuttavuutta ollukkaa helppo solmia, koska kaikki samaa kieltä puhuvat alko liittäytyä omiin porukoihinsa. Mulla meni totaalisesti hermot, mutta huomasin sitten että itekin höpötin suurimmaks osaks suomee, kun kerran pitkästäaikaa oli siihen mahollisuus.

Pitkä päivä alko painaan päälle jo ysin aikaan illalla. Rotaryt oli kumminkin keksiny meijän päänmenoks vaikka mitä. Ruokailun ja ohjelman jälkeen valot sammu ja sai tanssia...no menihän se vähän aikaa kunnes rupes väsyttään ihan hillittömästi. Mutta eipähän meitä päästetty nukkumaan. Portit oli suljettu juhlatilasta, eikä kukaan saanu poistuu ennen kahtatoista. Porukka nukku nojaten pöytään! sit ku vihdoin ovet avattiin niin kukaan ei saanu tyyliin kävellä 50 metriä hotellin ovelle ilman henkilökohtasta saattajaa.

Seuraavana aamuna jokaisen piti pukee päälleen samanlaiset taivaansiniset Rotary-pikeepaidat, omalla nimellä varustettuna. Sittenpä mentiin saliin ja leikittiin laululeikkejä. Pahemmaks sen teki että olin kipee. Mahaa väänsi ja tuntu et kuume ois nousussa. Jäinki sitten hotelliin nukkuun kun muu porukka lähti kattoon koirashowta, jossa elukat juoksee helteessä tekemässä temppuja naurettavat vaatteet päällä...eli tuskin jäin mistään paitsi. Sitäpaitsi Hehkutuksen aihe viikonloppuna oli Rotareiden hyväntekeväisyys, ja ihmettelinkin, miksi maksaa 60 lippua eläinrääkkäyksen tukemiseen. Puistattaa!
Nukuin autuaana koko sen ajan kun muut oli poissa. Heräsin kuuden ja puolentunnin kuluttua kun mun chairwoman koputtaa oveen ja tuo mulle safkaa. Silloin olin jo heti skarpimpi.
Illalla laittauduttiinki likkojen kaa oikeen nätiks ja mentiin korkkarit kopisten meille järjestettyihin "tanssiaisiin". Ruoka ja seura oli hyvää, ja illasta jäikin ihan mukava maku.

Seuraavana aamuna käytiin tutustumassa paikalliseen vanhustenhoitoon, joka rahotetaan hyväntekeväisyydellä. Mekin osallistuttiin siihen tuomalla myyntiin tuliaisia omista kotimaistamme, ja keskustelemalla iäkkäiden ihmisten kanssa. Tosin mun kohalla siihen tarvittiin tulkki!

Nyt on pari flunssasta ja köhimisen täyteistä päivää takana, mutta mieli kirkastu heti, kun kuulin loppuviikon suunnitelmista. Huomenna lähtö Mexico cityyn ja sieltä illalla Metepeciin Hannan luo! Jotain tosi mahtavaa tiedossa, mutta siitä ensviikolla! ;)