Back to päiväkoti

Vietettiinpä sitten viimeviikonloppu yhdessä kaikkien vaihtareiden kanssa piiristä 4160. Näin summanmutikassa veikkaisin meitä olleen noin 60 hlö ympäri maailmaa. Tapaaminen järjestettiin Salamancassa, 40km täältä Celayasta. Odotin viikonloppuu innolla, koska mitä olin muilta vaihtareilta kuullut, niin nää viikonloput on kuulemma ollu vaihtarivuoden parasta antia. Esimerkiks yks meksikon piireistä oli vienyt koko lössin Acapulcon rannikko paratiisiin. Noh Salamanca oli toista maata. Ruma ja likanen pikkukaupunki. Haju oli järkyttävä paikallisen öljynjalostus tsysteemiensä takia. Vielä päälle paahatava aurinko ilman tuulenvirettäkään, nii vakava hapenpuute oli taattu!

Kun oltiin kirjauduttu hotelliin, ja todettu, että yhteen kahden hengen huoneeseen oli tungettu aina neljä ihmistä, meijät ohjattiin viereiseen rakennukseen tervettulo tiedotukseen. Muutaman tuntia Rotaryt paasas samoja sääntöjä mitä ollaan kuultu viimesen vuoden aikana moneen otteeseen. Turhautuminen näky kaikissa nuorissa, ja jokapuolelta alkoki kuulua supatusta eri kielillä. Myöhemmin huomas, ettei tuttavuutta ollukkaa helppo solmia, koska kaikki samaa kieltä puhuvat alko liittäytyä omiin porukoihinsa. Mulla meni totaalisesti hermot, mutta huomasin sitten että itekin höpötin suurimmaks osaks suomee, kun kerran pitkästäaikaa oli siihen mahollisuus.

Pitkä päivä alko painaan päälle jo ysin aikaan illalla. Rotaryt oli kumminkin keksiny meijän päänmenoks vaikka mitä. Ruokailun ja ohjelman jälkeen valot sammu ja sai tanssia...no menihän se vähän aikaa kunnes rupes väsyttään ihan hillittömästi. Mutta eipähän meitä päästetty nukkumaan. Portit oli suljettu juhlatilasta, eikä kukaan saanu poistuu ennen kahtatoista. Porukka nukku nojaten pöytään! sit ku vihdoin ovet avattiin niin kukaan ei saanu tyyliin kävellä 50 metriä hotellin ovelle ilman henkilökohtasta saattajaa.

Seuraavana aamuna jokaisen piti pukee päälleen samanlaiset taivaansiniset Rotary-pikeepaidat, omalla nimellä varustettuna. Sittenpä mentiin saliin ja leikittiin laululeikkejä. Pahemmaks sen teki että olin kipee. Mahaa väänsi ja tuntu et kuume ois nousussa. Jäinki sitten hotelliin nukkuun kun muu porukka lähti kattoon koirashowta, jossa elukat juoksee helteessä tekemässä temppuja naurettavat vaatteet päällä...eli tuskin jäin mistään paitsi. Sitäpaitsi Hehkutuksen aihe viikonloppuna oli Rotareiden hyväntekeväisyys, ja ihmettelinkin, miksi maksaa 60 lippua eläinrääkkäyksen tukemiseen. Puistattaa!
Nukuin autuaana koko sen ajan kun muut oli poissa. Heräsin kuuden ja puolentunnin kuluttua kun mun chairwoman koputtaa oveen ja tuo mulle safkaa. Silloin olin jo heti skarpimpi.
Illalla laittauduttiinki likkojen kaa oikeen nätiks ja mentiin korkkarit kopisten meille järjestettyihin "tanssiaisiin". Ruoka ja seura oli hyvää, ja illasta jäikin ihan mukava maku.

Seuraavana aamuna käytiin tutustumassa paikalliseen vanhustenhoitoon, joka rahotetaan hyväntekeväisyydellä. Mekin osallistuttiin siihen tuomalla myyntiin tuliaisia omista kotimaistamme, ja keskustelemalla iäkkäiden ihmisten kanssa. Tosin mun kohalla siihen tarvittiin tulkki!

Nyt on pari flunssasta ja köhimisen täyteistä päivää takana, mutta mieli kirkastu heti, kun kuulin loppuviikon suunnitelmista. Huomenna lähtö Mexico cityyn ja sieltä illalla Metepeciin Hannan luo! Jotain tosi mahtavaa tiedossa, mutta siitä ensviikolla! ;)

Uni

Sain tiistaina elämäni sätkyn, kun istuin veljen kanssa kahvilassa downtownissa. ihan meijän viereen parkkeeraa panssaroitu rahankuljetusauto, josta pomppaa kolme poliisia luotiliivit päällä, ja hervottomat pyssyt kädessä. Yhen piippu osotti hetken suoraan meihin. Aattelein että, jos toi sais ny jonku epilepsiakohtauksen tai suonenvedon etusormeensa ni ois kuula kallossa ennenku pääsen alottaan ees koulun täällä. Kevin ja sen kaverit vaan naureskeli, että tollanen on normaalia täällä. Poliisit vaan kerää rahaa putiikeista. Aseet niillä on mukana siks, että joskus muutamavuos sitten joku oli pamauttanu yhen poliisin ja vieny rahat. Mun ei kuulemma kannat itse aseita pelätä, vaan ihmisiä. Joo-o no sepäs helpotti!! Voin kuvitella että täällä ei löydy yhtä ainutta ihmistä, joka ei omistais asetta.

Ensimmäinen kouluviikko takana, eli toisinsanoen kaks päivää. Keskiviikko aamuna hyppäsin taksiin kotipihasta ennenku aurinko oli vielä ees noussu. Tuntu kutkuttavan hauskalta kun osas kertoo kuskille espanjaks mihin haluan, samalla kun radiosta soi ärsyttävän stereotyyppistä marjatsi musaa.

Syke alko kiihtyyn kun taxi parkkeeras koulun pihaan. Vartijat toivotti portilla hyvää huomenta, ja hymyili leveesti. Kävelin yliopiston ja ruokalan ohi. Jokapuolella oli kukkia kaktuksia, palmuja ja värikkäitä koulurakennuksia. Hymy hyyty, kun ihmisiä alko tuleen vastaan. Jok'ikinen vastaantuleva brownie tuijotti häpeilemättä. Tuntu, että katseet pureutu mun takaraivoon vielä kun olin jo aikaa sitten kävelly ohi. Keskityin löytään vaan oikeen rakennuksen. Ja löytyhän se yllättävän nopeesti: Rakennus E Grupo A Economico. Olin 5 minuuttia myöhässä, mutta koputin rohkeesti oveen ja astuin sisään. Luokaan laskeutu kunnon heinäsirkkaefekti, ja sain taas kaikkien pällistelyt. Näytin opettajalle lapun missä mun kerrotaan olevan vaihtari. Se viittas mut ottaan paikan, ja kävelin suosiolla takapenkkiin. Jokapuolelta kuulu kauheeta supatusta, kunnes hetkenpäästä opettaja jakaa jonkilaiset kokeet kaikkien eteen. Mukaanlukien mulle. Kattelin siinä si vähänaikaa sitä tekstitulvaa, ja nostin käteni. "no hablo espanol" Koko luokka naurahti ja teki isosti äänen "aaa..." Mitäs helvettiä!? no eikö se näkyny jo naamasta etten oo täältäpäin! Onneks mun vieressä istuva sulonen poika nosti päänsä pulpetista, ja kerto mitä pitäis tehdä. Ilmeisesti se oli jonkinlainen psykan koe. No tein sitte vaa kuvalliset päättelytehtävät mihin ei tarvittu kielitaitoo.

Hetkenpäästä viereisenpulpetinpoika heittää mulle lapun, jossa lukee sottasesti: "Hei olin ite viimevuonna Unkarissa vaihtarina, joten tiedän miltä susta tuntuu! älä oo ujo kysyyn multa apua jos on tarvis. :)" Kiitin sitä, ja se hymyili leveesti unisilla silmillään. "mun nimi on muuten Alejandro Jorge, opet kutsuu mua Jorgeks, mut sä voit kutsuu mua Ricoks." Rico...niinku muy Rico-vähänniinku delicious?? 8) nää.. eivais, sain Jorge Alejandrosta ensimmäisen kaverin! ;)

Super!

Viimeviikonloppuna tuli kävästyä Tolucan Metepecissä äkkiseltään. Alunperin piti viettää siellä viikko, mutta Rotareiden pelleilyn takia sain olla vaan yhen yön.

Ajettiin autolla kolmetuntia etelään, ja nukuin onnellisena melki koko matkan. Oli ihana herätä siihen kun auto pysähty vasta-ajetulle nurmikolle, ja nähä ku Hanna koputtaa hymyillen ikkunaan. Se että voi puhua jonkun kanssa suomee täällä tuntuu ihan käsittämättömän helpottavalta. Tulee ylpee olo että tätä mongerrusta puhuu vaan alle 6 miljoonaa ihmistä tässä maailmassa.

Hannan perhe oli järjestäny vähän isommanpuoleiset juhlat mitä olin odottanu. Meidän (Hanna, minä ja Malte saksasta)vaihtareiden tervetuliaisten lisäks, juhlittiin Hannan host siskon 14-v. synttäreitä ja heitettii hellureit 17-v. siskolle, joka lähtee vaihtoon saksaan.
Ku kakut oli syöty, pelailtiin siinä si vastahakosesti jotain jaliksen ja baseballin sekotusta. meksikolaisten säännöillä...eli toisinsanoen kellään ei ollu mitään hajua säännöistä, riitti vaan ku potkas pallon kauas ja huusi espanjaa, ja kovaa! Hannan kaa pidettiin hymy päällä ja kiroiltii samalla suomeks hampaat irvessä.

Onneks päästiin sitte karkaan ihmisten alta vähän pienemmällä porukalla aidatun vaaleenpunasen karanteenikuplan toisellepuolelle. Käppäiltii kadulla ja myöhemmin söin elämäni parhaan pizzan! Kaikki Domino's:it pitää kiertää tästälähtien kaukaa ettei tuu ylitsepääsemättömiä kiusauksia ku ehkä kerran viikossa!

Illalla lukittauduttiin kikatteleen Hannan huoneeseen, ja mietittiin lähinnä naureskellen pääsiskö sieltä karkaan aidan toisellapuolella jytäävään yökerhoo? Istuttiin talon katolla ja kuunneltiin musaa haikeina. Mietittiin että päästäis luikkiin asuinalueen muurin yli kätevästi siitä katolta. Hivuttauduttais vaan piikkilangan läpi...vai onkohan se sähköaita? Hanna tokas, että "ei se ees näytä siltä, että siinä ois sähköö!" Sitte se työnsi sormensa mun yllyttämänä lankaan, ja sai pienen sähköiskun, niin et tunsi sen perslihaksissa asti - kuulemma. Olin mä näkevinäni, että sen hiuksetkin nousi vähän pystyyn. No mutta pelästyttiin ihan sikana, kipitettiin äkkiä ikkunasta sisään, ja päätettiin mennä nukkumaan :D

Aamulla noustiin aikasin ylös, ja suunnitelmana oli lähtee yheksältä downtowniin, kierrellä vähän ja si syödä aamupala jossain ihanassa kahvilassa. No ei tietenkään käyny päinsä että päiväsaikaan saatais kävellä kaksin kadulla! Hannan host äiti valitsi meille ravintolan, parkkeeras auton oven eteen, talutti kädestäpitäen sisälle ja tilas meijän puolesta. Otti vähän päähän kun aateltiin että jes, tää on meijän hetki toimia sanakirjat kourassa. Mutta mite helvetissä tätä kieltä voi oppia jos ei saa ite tilata ees ruokaansa, saati si lähtee ulos talosta ilman vanhempia?

Aamupala oli kyllä mahtava. Buffetti josta sai hakee kunnolla tortillamättöö,munia, pekonia ja tuoreita hedelmiä.

Muutama tunti kotiin lähtöön ja mentiin vielä päivällä käymään syömässä ystäväperheen luona. Koko perhe siellä pelas koripalloo ja vaati että tullaan mukaan. Sielä si hannan kaa juostiin farkut jalassa ja jonku astmakohtauksen kourissa. Siellä 2700 metrin korkeudessa oli jo vaikee nousta rappusia, nii voitte varmaa kuvitella miltä tuntu pelata korista!

Kotimatka oli haikee, mut hetkenpäästä tajusin mistä olin tulomatkalla jääny paitsi. Vuoria ympärillä, korkeita pudotuksia pieniltä teiltä. Näkymät oli huimat!

Nyt ootetaan vaan ensviikonloppua ja pidetään peukkuja, että mun rakas Hannah Montana pääsis vuorostaan Celayan mestoille! ;)

My own Big Bang Theory

Maanantaipäivä tuli istuttua ihan järjettömässä tylsyydessä koneella. Samoin koko Tiistai iltaan asti. Keskiviikko iltapäivänä meni hermot totaalisesti, ku käytävän toiselta puolelta kuulu kauheella bassojytällä pauke "Get down!", räiske "Get down again!" rätätätä..." you're already dead". Päätä särki kauheen datausputken jälkee, nii et aattelin et tuun kohta hulluks. Sit onneks Game oli over, ja pienen hiljasuude jälkee poikaporukka alko polottaa espanjaa. En ymmärtäny sanaakaa, mut kuulosti tosi nörtiltä! :D Meni vähänaikaa, kunnes Doncan tuli koputtaan mun oveen rillit huurussa, ja kysy haluanko kattoo niitten kaa leffan. "Sure, What movie?" -"Startrek" Nonii! Olin ihan innoissani et sain vähän ees keskustella uusien ihmisten kans, vaikka se rajottuki vakuutteluun, että ei, en oo koskaan kattonu startrekkiä! Niiden oli vaikee hyväksyä sitä. Nää pojat kumminkin jutteli kauheesti, toisi ku ne edelliset leffaseuralaiset. Aattelinkin et ei hemmetti onhan täällä mukaviaki tyyppejä, ja pyysin et jos ne lähtis illalla näyttään mulle paikkoja?
Muutaman tunnin päästä ne si tuli kaikki meijän ovelle hiukset laitettuna ja kauluspaidat housuihin tungettuna, valmiina lähtöön :D Ne oli kuulemma tyypillisiä paikallispojuja: avas oven ja vaati että istun autossa etupenkillä! Neljä karskia miehenalkua istu takapenkillä sylikkäin, ja keskusteli kumpi voittaa; superman vai Lex Luthor?
Mul oli kyl ihan mahtava ilta! Pojat heitti hyvää läppää ja halus tietää kauheesti suomesta. Hirveesti tuli höpöteltyy niitä näitä, eikä missään vaiheessa tullu heinäsirkka hetkee. Illan päätteeks mentiin TAAS yhteen taco-ravintolaan. Kevin näki varmaan mun ilmeestä, että tortillakiiintiö on jo täynnä. En valittanu, vaan söin kiltisti sen mitä ne mulle tilas. Herrasmiehet tietenki tarjos, ja sano että naisten ei täydy niiden seurueessa ikinä maksaa.

Kotiovella Kevin kerto mulle, että pojat oli tosissaan viihtyny mun seurassa, ja että voisin olla varma, että nyt mulla on täälläkin oikeita kavereita! Sanoin sille si, et "Jep! Tacotki maistu taas paremmilta hyvässä seurassa!" ;)