Super!

Viimeviikonloppuna tuli kävästyä Tolucan Metepecissä äkkiseltään. Alunperin piti viettää siellä viikko, mutta Rotareiden pelleilyn takia sain olla vaan yhen yön.

Ajettiin autolla kolmetuntia etelään, ja nukuin onnellisena melki koko matkan. Oli ihana herätä siihen kun auto pysähty vasta-ajetulle nurmikolle, ja nähä ku Hanna koputtaa hymyillen ikkunaan. Se että voi puhua jonkun kanssa suomee täällä tuntuu ihan käsittämättömän helpottavalta. Tulee ylpee olo että tätä mongerrusta puhuu vaan alle 6 miljoonaa ihmistä tässä maailmassa.

Hannan perhe oli järjestäny vähän isommanpuoleiset juhlat mitä olin odottanu. Meidän (Hanna, minä ja Malte saksasta)vaihtareiden tervetuliaisten lisäks, juhlittiin Hannan host siskon 14-v. synttäreitä ja heitettii hellureit 17-v. siskolle, joka lähtee vaihtoon saksaan.
Ku kakut oli syöty, pelailtiin siinä si vastahakosesti jotain jaliksen ja baseballin sekotusta. meksikolaisten säännöillä...eli toisinsanoen kellään ei ollu mitään hajua säännöistä, riitti vaan ku potkas pallon kauas ja huusi espanjaa, ja kovaa! Hannan kaa pidettiin hymy päällä ja kiroiltii samalla suomeks hampaat irvessä.

Onneks päästiin sitte karkaan ihmisten alta vähän pienemmällä porukalla aidatun vaaleenpunasen karanteenikuplan toisellepuolelle. Käppäiltii kadulla ja myöhemmin söin elämäni parhaan pizzan! Kaikki Domino's:it pitää kiertää tästälähtien kaukaa ettei tuu ylitsepääsemättömiä kiusauksia ku ehkä kerran viikossa!

Illalla lukittauduttiin kikatteleen Hannan huoneeseen, ja mietittiin lähinnä naureskellen pääsiskö sieltä karkaan aidan toisellapuolella jytäävään yökerhoo? Istuttiin talon katolla ja kuunneltiin musaa haikeina. Mietittiin että päästäis luikkiin asuinalueen muurin yli kätevästi siitä katolta. Hivuttauduttais vaan piikkilangan läpi...vai onkohan se sähköaita? Hanna tokas, että "ei se ees näytä siltä, että siinä ois sähköö!" Sitte se työnsi sormensa mun yllyttämänä lankaan, ja sai pienen sähköiskun, niin et tunsi sen perslihaksissa asti - kuulemma. Olin mä näkevinäni, että sen hiuksetkin nousi vähän pystyyn. No mutta pelästyttiin ihan sikana, kipitettiin äkkiä ikkunasta sisään, ja päätettiin mennä nukkumaan :D

Aamulla noustiin aikasin ylös, ja suunnitelmana oli lähtee yheksältä downtowniin, kierrellä vähän ja si syödä aamupala jossain ihanassa kahvilassa. No ei tietenkään käyny päinsä että päiväsaikaan saatais kävellä kaksin kadulla! Hannan host äiti valitsi meille ravintolan, parkkeeras auton oven eteen, talutti kädestäpitäen sisälle ja tilas meijän puolesta. Otti vähän päähän kun aateltiin että jes, tää on meijän hetki toimia sanakirjat kourassa. Mutta mite helvetissä tätä kieltä voi oppia jos ei saa ite tilata ees ruokaansa, saati si lähtee ulos talosta ilman vanhempia?

Aamupala oli kyllä mahtava. Buffetti josta sai hakee kunnolla tortillamättöö,munia, pekonia ja tuoreita hedelmiä.

Muutama tunti kotiin lähtöön ja mentiin vielä päivällä käymään syömässä ystäväperheen luona. Koko perhe siellä pelas koripalloo ja vaati että tullaan mukaan. Sielä si hannan kaa juostiin farkut jalassa ja jonku astmakohtauksen kourissa. Siellä 2700 metrin korkeudessa oli jo vaikee nousta rappusia, nii voitte varmaa kuvitella miltä tuntu pelata korista!

Kotimatka oli haikee, mut hetkenpäästä tajusin mistä olin tulomatkalla jääny paitsi. Vuoria ympärillä, korkeita pudotuksia pieniltä teiltä. Näkymät oli huimat!

Nyt ootetaan vaan ensviikonloppua ja pidetään peukkuja, että mun rakas Hannah Montana pääsis vuorostaan Celayan mestoille! ;)